Olen ottanut nämä kuvat Helsingissä erilaisilla huonoilla tai vähemmän huonoilla kameroilla vanhalle elokuvafilmille, jonka olen kehittänyt ”väärin” tavallisilla C41-kemikaaleilla. Toisinaan olen käyttänyt myös tavallista, usein vanhentunutta värinegatiivifilmiä. Vedostaessani kuvia en ole pyrkinyt virheettömyyteen, vaan saamaan ruuduista esille jotakin merkityksellistä.

Minulla on melkein aina kamera mukana, kun arkisin laahustan samoja reittejäni edestakaisin kaupungilla. Usein kuvaan, mitä eteen sattuu, usein juuri kummallista kaupungin ja luonnon välitilaa tai puoliabstrakteja sommitelmia. Kuvaan odottamatta mitään mutta toivon yllätystä. Uskon, että merkitys on yleensä vain piilossa. Linssi ja filmi näkevät sen, jos minä en. Vaivalloinen kemiallinen prosessi on yritys pakottaa se esiin. Ajan kuluminen kuvaushetken ja kuvan näkemisen välillä on olennaisen tärkeä.

Valokuvaaminen eroaa rukouksesta siten, että ”vastaus” ei ole toiveajattelua vaan esine, jota voi katsoa ja pitää kädessä.