Kauhun ja ulkopuolisuuden esseet on Vihan ja katkeruuden esseistä (2007) alkaneen trilogian päätösosa, aiheina muiden muassa David Bowie, Juhani Rekola, paavi Franciscus ja muutama kuvataiteilija.

Kannessa on Sylvie Van den Elsen Bressonin Rahasta (1983). Kohtauksessa hänelle esitetään kysymys: ”Où est l’argent ?”

Osta kirja.

ERRATA

Kirjoja tekevät ihmiset ovat tyypillisesti katkeria, uupuneita ja raskasmielisiä. Ilman hitautta ja joutilaisuutta ei syntyisi yhtään kirjaa, ja kuitenkin kirjanteossa tulee varmasti se hetki, kun on niin saatanan kiire. Tästä kontrastista syntyy ns. painovirheitä, jotka tosin eivät ole enää pitkään aikaan syntyneet painossa. Kirjailijat ovat myös latojia. He – omin pikku kätösin – tekevät kaikki kirjojensa ”painovirheet”. Taittaja ei katso mitä (jos mitään) sivulla lukee, hänelle teksti on visuaalista materiaalia. Oikolukijoita ei ole enää olemassa sen enempää kuin latojiakaan. Kirjailijat ovat myös oikolukijoita, erittäin huonoja oikolukijoita, sillä saadessaan kirjansa taittovedoksen eteensä kirjailija on hautaan valmis jo, vieläpä hyvin petollisella, voitonriemuisella tavalla. Valmis, hän ajattelee typerästi.

Kirjoitin Kauhun ja ulkopuolisuuden esseitä kuusi vuotta, joista viimeiset puoli vuotta tilassa, joka vertautuu lähinnä giljotiinilla makaamiseen. Sitten heinäkuussa 2016 kirja piti saada käsikirjoituksesta painokuntoiseksi pdf:ksi noin viikossa. Olin silloin ns. lomamatkalla, mikä ei tietenkään ole tässä kirotussa ammatissa pätevä syy lykätä työntekoa tai kieltäytyä siitä.

Matkalla sattui olemaan mukana kaksi atk-laitetta, joilla homman pystyi ainakin periaatteen tasolla hoitamaan. Lisäksi osan aikaa oli käytettävissä hutera internet-yhteys. Mainituista laitteista ensimmäinen oli viitisen vuotta vanha ”miniläppäri”. Sillä viimeistelin käsikirjoituksen editorilta tulleiden huomautusten valossa. Sanotulla tietokoneella kirjoittaminen on käytännössä mahdotonta, sillä peukalot osuvat jatkuvasti tahattomasti hiirilevylle ja heittävät kursorin jonnekin, niin että kirjoitusta tulee sattumanvaraisesti eri kohtaan kuin oli tarkoitus. Välillä tekstiä tulee itsestään valituksi, jolloin seuraava näppäimen painallus korvaa merkkijonon näppäillyllä merkillä. Tuloksena on tekstin lohduton sotkeentuminen, ellei ole koko ajan yli-inhimillisen valppaana.

Oletan, että juuri tässä työvaiheessa syntyivät ne kaksi anteeksiantamatonta virhettä, jotka olen toistaiseksi kirjasta löytänyt.

Sivulla 154 on tällainen merkkijono:

epävarmemkykynpi

po.

epävarmempi.

Sivulla 238 taas lukee näin:

kiinnitän siihen ota.

po.

kiinnitän siihen huomiota.

Syy siihen, etten havainnut näitä irvokkaita, painajaismaisia virheitä oikolukuvaiheessa on kytköksissä edellä mainittuun kiireeseen ja siihen, että olin todellakin ns. lomalla. Lisäksi jouduin tekemään oikoluvun sähkölaitteelta – yritys, joka on jo ajatuksenakin houkkamainen. Saatuani kirjan taitto-pdf:n muutaman päivän päästä korjatun käsikirjoituksen lähettämisestä iPadille (ollessani kahvilan wifissä) ja tiedon, että oikolukuun olisi aikaa neljä, enintään viisi päivää rupesin lukemaan taittoa iPadilla, joka ei sovellu lukemiseen yhtään paremmin kuin sanottu miniläppäri kirjoittamiseen. Korjaukset näppäilin iPadin virtuaalinäppäimistöllä, joka on solvaus kirjoittamisen koko ideaa kohtaan, toiseen sovellukseen, josta lähetin ne kustantajalle päästyäni jälleen kahvilan nettiin.

Palasin ns. lomalta, josta olin käyttänyt suuren osan työntekoon. Korjatusta taitosta tarkistin vain toteutetut korjaukset, mutta siinä vaiheessa olin jo paljolti menettänyt mielenkiintoni koko kirjaa ja vähän muutakin kohtaan. En jaksanut välittää esimerkiksi rivinalkuisista yhdysmerkeistä tai tuhaterottimista, vaan ainakin sivulla 10 lukee nyt ”2000” (po. ”2 000”). Sitä paitsi aikaa tarkistuslukuun oli kuulemma ”pari tuntia”. Oli sunnuntai ja olin edellisenä päivänä juonut paljon viinaa ystävien häissä.

Koska kirjan on viimeistellyt neljäsosakuollut henkilö helvetillisessä kiireessä ja paineessa ja primitiivisillä digitaalisilla työvälineillä, on sallimuksellinen ihme, että valmiin kirjan tekstistä enimmäkseen kuitenkin saa selkoa. Siihen olen tyytyväinen, että kuvat on painettu hyvin. Ne ajavat asiansa.

Kahden yllä mainitun absurdin virheen lisäksi viitteissä (sivulla 312) mainitaan, että J.-K. Huysmans olisi kirjoittanut Au rebours -nimisen romaanin. Teoksen nimi on À rebours. Virhe on kokonaan minun, eikä sitä voi mitenkään selitellä tai puolustella.

Kivittäkää tavattaessa.

Uusista virhelöydöistä voi ilmoittaa minulle (siltä varalta, että kirjasta otetaan uusi painos).