Kirjoja / Books

Johdatus filmiaikaan

Tietoteos, esseeproosaa
Siltala 2017

Johdatus filmiaikaan

Kirjoituksia valokuvaamisesta
Tietoteos, esseeproosaa
Graafinen suunnittelu Aleksi Salokannel / Sisin

Johdatus filmiaikaan sisältää alaotsikkonsa mukaisesti kirjoituksia valokuvaamisesta. Näkökulma on valokuvateorian ja filmivalokuvauksen harrastajan. Vuosien muistiinpanojen pohjalta kirjoitettu Johdatus filmiaikaan on lähinnä tietoteos.

Takakannen alla olevassa taskussa on irrallinen kuvaliite.

Esilehtien kuvat on otettu toista kertaa käytössä olleella ei-enää-niin-vesitiiviillä kertakäyttökameralla. Kuvat esittävät paitsi Välimeren pohjaa, myös itse materiaaliaan, vaurioitunutta värinegatiivifilmiä.

Kansikuva on löytökuva filmiltä, joka oli sisällä keväällä 2012 ostamassani Lubitelissa ja jonka sitten kehitin. Kuvaaja on luonnollisesti tuntematon.

Kirjaan liittyy kaksi taiteilijakirjan muotoon tehtyä ”lisäosaa”: kirjasta pois jäänyt essee (”Kehitämme mustavalkofilmin”) ja vedossarja (neljä muuta ruutua mainitulta löytöfilmiltä). Lisäosista lisää täällä!